torstai 12. huhtikuuta 2012

Vaiheessa.

Monikin juttu vaiheessa. Poikavauvan sukat. Askartelu/koruilu/työhuone. Ja ylipäätään elämä yleensä. Talvi on ohi,mut kevät on vaiheessa.Ja moni muu.
Sellainen fiilis on, että seuraavien kuukausien aikana elämäni muuttuu paljon...tai sitten ei muutu mikään.
Joka tapauksessa tänään olen haaveillut kivoista työjutuista ja toivon että jotain mahtavaa olisi nurkan takana tarjolla:) Olen ollut niin pitkään saikulla tämän selkäni kanssa, että on ollut (liikaa)aikaa mietiskellä.

Seuraavassa kuvia työpisteeltäni, joka sijaitsee vierasmakkarissa. Toiveena saada siirrettyä koruilu/askartelukamat oikeaan työhuoneeseen, ja rakennettua sinne joku järkevä säilytysjärjestelmä, mutta se on vielä vähän vaiheessa...toistaiseksi näillä mennään:













Yksi keittiön kaapeista on pullollaan viime kesänä kuivattuja yrttejä ja marjapensaiden lehtiä, teetarpeiksi siis. Taisin vähän kuivattaa liikaa...pitää pussittaa ja viedä lahjoiksi.
Piparminttua, minttua, sitruunamelissaa,vadelman,-mustaherukan,-punaherukanlehtiä, ainakin.
Maailman paras ihanan makuinen flunssatee:piparmintun lehtiä, vadelmanlehtiä ja loraus hunajaa, nam!

Kivaa torstaita!
-Sari-

keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Vauvan villasukat

Sainpas nämä kummipojan sukat valmiiksi. Ovat polvipituiset, ja tuon kuvioinnin ansiosta varret on kuin haitarit.Samaa kuviointia on vielä tuossa jalkapöydässäkin.



Värinä ihanaa vaaleaa kevään vihreää.



Herneenversoja...ja sukat pienelle ihmisversolle:)

Lanka Novitan Nalle Aloe vera+jojoba. Sukka ohjeessa oli Wool-lankaa, mutta sitä ei ollut meidän ruokakaupassa, joten valitsin tämän langan, molemmissa kun oli sama tuo kerrostiheys. Kestää konepesun.Itselleni uusi tuttavuus tämä lanka, mutta ihan miellyttävän pehmoista ja napakkaa lankaa tuntuu olevan, kivoja värejä.


                                             Vauvan polvisukkien ohjeen löydät  TÄÄLTÄ.

Kutaisempa vielä toisetkin pojalle, mutta simppelimmät ja valkoiset.

tiistai 10. huhtikuuta 2012

Lenssua ja kutimia

Eipä tämä flunssan pirulainen vielä osoita hellittämisen merkkejä. Mutta ei se mitään, päätin tänään maksimoida kurjuuden käymällä hammaskiven poistossa, makiaa...Olo on kuin olisi uudet legot, mut ei, samat vanhat.

Sitten piti pistää puikot heilumaan pitkästä aikaa, kun kävin kaupasta ostamassa Novitan Nalle Aloe vera-lankaa. Kummipoika saa tulevana viikonloppuna nimen, joten pitäähän pojalle sukkia saada:) Toinen jo valmis, varmaan huomenissa saatan julkaista lopputuloksen täällä.

Kirppikseltä ostamani matonkuteet ovat ehkä se seuraava projekti. Pikkuisen virkatun maton ohjekkin on jo odottamassa...

Mutta millois sitä koruja väkertää, kun moisia syrjähyppyjä on noin mielessä. Ajattelin kummipojan äidillekkin tehdä jonkin sortin äitikorun, katsotaan onnistunko.


Jos pistäis vielä inkivääriteet porisemaan, ennen kuin kaatuu puhtaisiin lakanoihin.

Hyv yöt.
-Sari.

maanantai 9. huhtikuuta 2012

Kirppislöytöjä

Kotiuduttu on kirppikseltä, ottipas koville näin lentsuisena. Oli jotenkin sumuinen olo, eikä oikein jaksanut katsella niin tarkasti kuin olisi kannattanut. Mutta ei se mittään, kivoja löytöjä mielestäni kuitenkin tein, niitä tässä:


Matonkuteita, näistä vois virkata jotain. Tuossa oikealla puinen kynttilänjalka, jonka voisi maalata/sprayata jollain pirteällä värillä.

Rannekoru. Tässä on ympätty niin paljon härpäkettä yhteen koruun, että saan tästä matskua moneen koruun.

Sitten tärkeimpään. Iso puulaatikko. Kannessa oli lappu:laatikko+sisältö puoleen hintaan. Kurkattiin sisälle, ja sieltä paljastui koruntekijän huippulöytö.

Mitäs tuumaat sisällöstä?

Satoja, ja taas satoja ja vielä satoja erilaisia korupiikkejä ja korvakorukoukkuja.
Korupiikkejä on erivärisiä, eri mittaisia, lenkillä, tylppäpäällä...

Tarvikkeita vuosiksi ja muille jaettavaksi, ihan huippua...

Laatikossa on 10 lokeroa, ihana!

Vielä löytyi kaksi kaulakorua, paljon turkooseja siemenhelmiä kesäkoruihin.

Rahaa kului kaikkiin näihin yhteensä 20 ja rapiat! Laatikko sisältöinen maksoi 20 euroa(alunperin pyydettiin 60, sitten 40 ja nyt oli puoleen hintaan), loput ostokset muutaman euron. Ei paha!

Eli tuunattavaa ja koruilua riittää siis jatkossakin, katsotaan josko nuhanenä jaksaisi tänään pöydän äärelle.

Täällä etelässä on upea ulkoiluilma,tosin meikäläinen tyytyy tänään katselemaan sitä vain ikkunalasin läpi(ikkunat on muuten tosi likaiset,huomasin juuri).

Mukavaa maanantaita!

Kirppikselle...

Nysse sit iski. Lentsu. Palellutin itseni tässä männä päivänä, kun yritin tehdä lähtöä ystävän luota. Siinä sitten seistiin parkkipaikalla, ja miten sitä juttua riittäisi loputtomiin.....Sen siitä sitten sai.
Nyt niiskututtaa ja kurkussa on partakoneenteriä.

Mutta ei se mitään, lähden silti ystävän kanssa kirppikselle naapuri pitäjään, kivaa!

Mikään lentsu ei estä minua lähtemästä, pois paha lentsu hus!Äkkiä troppia ja menoksi.

Sormet syyhyää, toivottavasti teen hyviä löytöjä. Mahtollisesti vielä kerron teille niistä tänään myöhemmin.

                                                            Kivaa maanantaita just sulle:)
                                                                             -Sari-

lauantai 7. huhtikuuta 2012

Lankalauantain väripläjäys.

Väriallergikot, ohittakaa tämä teksti.
Lankalauantain ratoksi ulkoilujen jälkeen päädyin askartelupöytäni ääreen tuunailemaan koruja. Koruja syntyi kirppismatskuista jälleen...

Hallittu chaos.


Lukot oli loppu, jotens ei kun kirppikseltä ostamaan toisille tarpeettomaksi jääneitä koruja, mulle hienoja koruntekomateriaaleja:)
Tein maanläheisistä helmistä(muovia, lasia ja puuta) rannekorun, johon vielä silauksena sydänriipus. Lisäksi samanhenkisiä nappikorviksia, joita tein eilen.


Piparimuotti ei kuulu koruun:) Venyvä Rannekoru sinisistä ja liiloista puuhelmistä, keskellä fimomassasta(kts. aiemmin tehdyt fimokorut) aiemmin tehty pitkulainen nappi.


Kirppikseltä löydetty metallivyö purettiin, ja tehtiin näyttäviä korviksia. Yllä olevat palat olivat vailla samanväristä paria,joten ne jääköön vielä odottamaan, teenkö eripari korviksia, rannekoruja vai jotain muuta...

Ihanat oranssit. Korvikset ovat melko painavat ja isot, todella näyttävät:)

Pinkit.

Näistä tuli todella herkkuja, todellisia hyvä mielen koruja.


Leppoisaa lankalauantaita:)
-Sari-

perjantai 6. huhtikuuta 2012

En ihan kerennyt...

...saamaan sitä ladon ovea, mummoni mielestä kaikki tuollainen pitää heittää menemään, turhuudet ja rikkinäiset asiat. Niin myös vanhat maitokärryt hajoitettiin, p***ele.

Itse mutisin jotain sukupolvien välisestä kuilusta,miksi kaikki hieno ja vanha pitää hajoittaa tai polttaa... mummoni ei myöskään ymmärtänyt,pyöritteli päätään että miksi keräsin itselleni nämä:

Sinkkiämpäreitä, joilla on kannettu vettä. Pata, peltisiä öljykanistereita, iso maitotonkka, hevosenkenkä yms.


Mut hei mummo, kaikella rakkaudella, vaik ei aina ymmärretäkkään toisiamme<3

Heinälato näytti hetki sitten tältä, runko ja katto vielä pystyssä. Ei kauaa...




Siitä pääsemmekin seuraavaan asiaan. Postipoika toi eilen ihanuuden. Minulla kävi harvinainen flaksi, ja voitin elämäni ensimmäisen blogiarvonnan.
Korun aika-blogista sain tämän Crinoidifossiilin, todellisen voimakiven.

Kiitos Kaisa:)

Fossiili matkasi luokseni ihanassa rasiassa kirjeen kera, Tuli sitten niin hyvä mieli.


Kohta pitääkin rientää ystävän luokse pääsiäiskaffeelle.

Rentouttavaa Pitkäperjantaina kaikille:)
-Sari-