maanantai 14. toukokuuta 2012

Kirppislöytöjä.

Viime lauantaina kyläilin ystäväni luona Helsingissä. Lähdettin siis H:n ja hänen lasten kanssa siivouspäivää viettämään. Sää suosi sen verran, ettei satanut vettä, mutta tuuli oli hyytävä. Kirppispöytiä oli siellä sun täällä ja muutakin kivaa, livemusaa jne. Päästiin osallistumaan neulegraffitin tekoon(neulekoneella), joka päivän päätteeksi vissiin kiinnitettiin johonkin pylvääseen. J. pääsi myös kokeilemaan musteruiskumaalausta. Kiva oli myös seurata todella lahjakkaiden taiteilijoiden graffittien maalausta.

Kaffeella käytiin jonkun tädin omalla kuistilla, joka omasta keittiöstään myi kaffetta ja herkkuja:)
Kivoja löytöjä teimme kaikki, yhdistän tässä postauksessa nyt myös täältä kotipitäjästä tänään hankkimiani juttuja:

Ihanat vanhat kotimaiset kengät,aitoa nahkaa, 1,5 euroa. Ovat itselleni vähän liian löysät jalkaan(varsinkin oikeaan, joka on tuntuvasti pienempi), täytyy tehdä remmeihin lisää reikiä ja katsoa jäävätkö nämä ihanuudet mulle vai lähtevätkö jollekkin muulle.
Onpas muuten karseen valkoinen koipi, yleensä varpaat pääsee valokuvaan vain ruskettuneina ja ulkomailla,heh!

Harmaat mokkanilkkurit , maksoivat 7euroa. Ihan uudet käyttämättömät,nämä on niin ihanat. Esim. eilen jalassa lyhyen farkkuhameen kanssa, toimii!

Lähikirppikseltä keittiöön kello, 5 euroa. Oli vielä paketissa. Ollut hyllyssä pidempään 10 euron hintaan, nyt olivat puolittaneet hinnan, ja minä sain köökkiin kellon:)

Aarikan koriste 0,20 euroa. Tämä ei meillä mihinkään tule killumaan, vaan nuo tipuset ehkäpä löytävät tiensä johonkin koruun...

3 Kaunista lasiriipusta yht. 1 euro. Korutarvikkeiksi tai vaikka suoraan kaulalle.

Verhot x 2, yht.3 euroa. Killutan niitä nyt keittiön ikkunassa, ja mallailen. Katsotaan jäävätkö sinne roikkumaan.

Keittiön ikkunasta näkyy tämä. Maailman paras paikka asua.

Aurinkoista alkanutta viikkoa!
-Sari-

2 kommenttia:

  1. Tiedätkös, nuo sun lasiriipukset (tuota pienintä lukuunottamatta) näyttävät melkein samoilta, jollaisista näin unta viime viikolla :)

    VastaaPoista