torstai 10. toukokuuta 2012

Terve. Olen terve.

Eilen oli kontrollikäynti, selkäleikkauksesta tuli tasan 3 kk. Kirurgi kertoi ilouutiset, että lannerangan jäykistys onnistui hyvin ja luutuminen on hyvällä mallilla. Kylläpäs näytti rötgenkuva vinhalta, kun oli ruuvia ja titaania,huh...

 Joten hei, olen parantunut.

Nyt voi alkaa rasittamaan selkää enemmän, ja alkaa elämään vapaammin ilman viimeaikaisia rajoituksia. Jeeeee! Ja töihinpaluu kesäkuun alusta, huikeeta!

Tänään aamu alkoi sateisesti, mutta silti ihanan lämpimästi. Pesaisin siis ikkunoita, olipas ne likaiset. Meillä on ihan hirveästi ikkunoita, ja osa on lähes lattiasta kattoon...mut hei, itseppähän haluttiin juuri tällainen talo.

No kyllähän maisemakin näyttää kirkkaammalta, tässä kurkistetaan keittiön puhtaasta ikkunasta:


 Käväisin kirppiksellä viikkailemassa, siellä kun mulla on pöytä muutaman viikon ajan.
Sitten iski laiskanpulskeus. Katselin kaupassa siemenhyllyä, ja mietin istuttaisko yrttejä. Mutta ajatelkaa, joku oli jo tehnyt sen puolestani, kuinka kätevää(naurua). Ostin siis muutaman ruukkuyrtin ja iskin multaan, nopeaa ja kätsyä:) Aiemmin maalailemiani pyykkipoikia pääsi ruukun ympärille kertomaan, mikä yrtti on kyseessä.

Toiveikasta torstaita:)

2 kommenttia:

  1. Onnea ikunanpesun suunnitteluun ja sit joskus siihen toteutukseen. Ääks, pikkuruutuja teillä...mut ne on kyllä tosi kauniita:)
    Mä sain tänään pestyä vasta puolet ikkunoista, loput odotelkoot(ja en tod. pese väleistä, jääkööt syksyyn).
    Ens viikolla menen pesaisemaan mummoloisenkin ikkunat.

    VastaaPoista
  2. Onnittelut onnistuneesta operaatiosta! :)

    VastaaPoista