tiistai 21. helmikuuta 2012

Helmiä, nappeja ja barbien kenkiä

Tämä kaunis kevätkukka suorastaan himoitsee valoa!Sain sen muutama päivä sitten ystävältä, ja silloin olivat kukkavarret vielä samalla tasolla kuin nuo alemmat varret. Nyt se on päättänyt venähtää ja suuntana on voimakkaasti valoa kohti. Kyllä ne kasvit tietää, että kevät on tulossa!!!

Ennen selkäleikkausta tuli tehtyä muutamat korvikset barbien tai jonkun vastaavan nuken kengistä. Yhdet tennarit esittelinkin jo aiemmin, tässä parit lisää. Nämä pinkit tennarikorvikset on muuten hauskat!

Vähän fiinimmät pinkit korkkarit, sirommat kuin nuo tennarit, söpöt.Nämä ovat siitä hauskoja, että näitä voi mielestäni käyttää niin lapset kuin aikuiset. Tietysti aikuinen, joka näitä kantaa, tulee olla varustettu sellaisella humoristisella asenteella, koska nämä korut huomataan! 

Nämä korvikset on tehty alkuvuodesta. Kuvatessani näitä pääsi muutamia ärräpäitä, kun ulkona oli reilusti pakkasta ja aina välillä tuli kovia tuulenpuuskia niin että kehykset oli aina nurin. No, mitäpä sitä ei tekisi luonnonvalon eteen:=)


                                                                   Nappikorviksia.



Talvisia simppeleitä helmikorviksia.

Nappisormuksia.

maanantai 20. helmikuuta 2012

Täällä taas!

No niin, pikkuhiljaa palaillaan taas elävien kirjoihin. Selkä on leikattu ja kotosalla ollaan. Ylpeäksi en ole tullut,vaikka ylväästä asennosta voisikin niin päätellä. Onpahan vain rankaa jäykistetty ruuvien ja titaanisauvojen avulla.Ja nyt sitten vaan otetaan iisisti monta kuukautta ja luudutellaan... Joten viimeisen päälle ryhdikästä on tämän rouvan elämä tästä lähtien. Koruja ei vielä tehdä, kun istuminen on kiellettyä. Mutta täytyy myöntää, että mielessä on käynyt josko tässä sairasvuoteella vois jotain näperrellä. Huutonetistä huusin barbien kenkiä korvistarvikkeiksi, joten niitä odotellessa.
Kuvapäivityksiä ei tähän hätään nyt ole, kun luonnollisesti en ole kuvia ottanut, enkä sentään selkäarvesta kehtaa kuvaa tänne laittaa, vaikka se hieno onkin.

Niin, ihanasti tervetuloa uudet lukijat!

Tässä taas nautitaan elämän pienistä iloista, tänään se oli aivan ihana keväinen auringonpaiste ja äiteen tekemä laskiaispulla, wau!

keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Pakkaspäevää!

Pakkasta jälleen pidellään ja takassa loimuaa tuli.
Kohta saunaan kunhan mies ehtii töiltään kotiin...
Kotona on hiljaista, kun koiruus viety hoitoon.

Tässä kohtaa ilmoitan, että lähden huomenissa selkäleikkaukseen,joten blogissani ainakin itseni puolesta hiljaista jonkin aikaa.

Niin ja Tervetuloa Piia lukijakseni.

Ei muuta kuin palaillaan paremmalla selällä ja keväisemmällä mielellä, toivottavasti mahdollisimman pian:)

maanantai 6. helmikuuta 2012

Kirppislöytöjä ja pikatuunaus.

Pikavisiitti kirppiksellä, joitain korutarvikkeita löytyi...


Kaulakoru vaal.pun. lasihelmistä

Ja sitten muovin kauhistuttavaan(tässä tapauksessa ehkä ihastuttavaan, päätä itse) maailmaan, pitäkää penkeistänne kiinni ja koittakaa kestää. Tämä tyttö ei voinut ohittaa seuraavia barbien aarteita.
Pinkkiä: korkkarit, käsveska ja lätsä.

Henkareita.

Leideille välttämättömiä tarvikkeita...

Laukkua, reppua, lätsää...

Edelleen muovimaisessa maailmassa pysytään, numeroita magneeteilla...


No niin, palaamme takaisin tavallisempaan koruhamstraajan elämään, tässä apila-riipus.

Vielä jos parit, kyllähän se Barbie kai zumbassa käy, ja silloin heittää ehkä jalkaansa nämä?

Pikaiset tuunaukset.....aika kivat tennarikorvikset syntyi näistä!

Kyllä, näissä on asennetta!

Hyvää huomenta!

Ihanaa, pakkanen on hellittänyt.

 Vaikka ei voi kyllä siinä suhteessa valittaa, etteikö olisi ollut upean näköistä ulkona kirpeinä pakkaspäivinä. Kimmeltävää lunta, auringonsäteitä, huurteisia ikkunoita, punaisia poskia.

Mutta silti, hyvä että lauhtui. Voi koirankin kanssa käydä vähän pidemmällä lenkillä.
Eiliset koiratreffit peruuntuivat, kun autot eivät käynnistyneet eivätkä koirien tassut muutenkaan kestä sellaisia pakkaslukemia mitä eilen vielä oli.
Mutta käytiin kuitenkin pariin otteeseen keskenämme lyhyehköllä kävelyllä, tässä siitä kuvia eiliseltä:





Mummolan vanha navetta

Saga ja aarre. Meillä jokaisellahan on aarteita, Sagalla se on tämä valtavan mahtava ja upea ämpäri. Se on palvellut ja hauskuuttanut koiraa jo pitkään, mutta nämä parin viikon pakkaset eivät tehneet sille hyvää, alkaa olla rikkinäinen ja halkeillut.

Mutta ei haittaa jos ei koirakamu tulluttällä kertaa leikkimään, kun on näin ihana lelu!!!!!

Arvonta suoritettu!

 Heti aamuhämärissä piti suorittaa lupaamani arvonta.
Joten nimet kippoon ja arpomaan.

Arpa suosi Anonyymiä, suuresti onnea! Otathan yhteyttä,niin keväiset korut lähtevät sinulle.
Kiitos kaikille osallistuneille! Seuraavaa arvontaa odotellessa:)

sunnuntai 5. helmikuuta 2012


Sunnuntain iloksi:)




Tämä ikkuna on mieheni suvun aarteita! Ikkunanpokalle en ole tehnyt yhtikäs mitään, ainoastaan kiinnittänyt valokuvasuurennokset. Vas. puoleinen kuva on niiltä ajoilta, kun rakensimme taloamme, ja tontilla oli sitten joku kuralammikko jäätynyt ja muodostanut hienoja kuvioita. Oik. puoleinen kuva on entisen asunnon pihalta, keväisestä kukkapenkistä, tulppaaninlehdet ja aamukaste. Sain siis vihdoin tämän seinälle, se siis toivottaa eteisessä teretulemast! Toinenkin ikkuna on olemassa, mutta se odottelee edelleen paikkaa seinältä, siinäkin tosin valokuvan aiheena vesi.

Eilen oli päivällä sellainen blääh-olo, teki mieli tehdä koruja, muttei mitään ideaa... Illan hämärissä sitten naksahti. Löysin varastoistani tuollaisia erilaisia sisustuskiviä, joten niistä kaikki sitten lähti.

Pinkin ja mustan yhdistelmä, jees!

Hieman maanläheisempää ja rauhallisempaa.

Pitihän tietysti päivän nappiannoskin saada! Nämä kimaltavat valossa kuin timantit:)

Pink Panther

Lady Lila

Brown Sugar

Ehjiä ja vähemmän ehjiä, odottavat tuunausvirettä!

Sisustuskiviä, joihin liitin lenkit, odottavat kaverikseen jotain joskus:)
Rauhaisat sunnuntai huomenet!

Ja sydämellisesti tervetuloa lukijakseni Heidi,Poopaliina ja Helena!

Muistetaanhan, että tänään on viimeinen päivä osallistua arvontaani!Eli palkintonahan oli turkoosit nappikorvikset ja sormus-setti, ja mikäli lukijaksi liittynyt yli 20, lisäarvonnassa pari kerää Novita Noki-lankaa. Ja koska vasta opettelen tähän blogien ihmeelliseen maailmaan, löytyy tuo arvonta kahdelta eri sivulta....mutta älkää huoliko, kerään arvontaan osallistuneet molemmista paikoista.Ehkä sitten seuraavaan arvontaan mennessä osaan jo paremmin...
Arvontaan aikaa osallistua tänään klo 24 asti, arvonnan suoritan sitten aamulla. Onnea kaikille!

Muutaman tunnin päästä olisi minulla ja koiralla tarkoitus treffata ulkosalla koirakaveri ja ihmisystävä. Hirveä pakkanen, joten nämä treffit jäävät lyhyeksi. Katsotaan josko saisi kaveruksista ja heidän riemustaan pari kuvaa...

lauantai 4. helmikuuta 2012

Vaniljakreemipullaa, kyllä kiitos!

Pullat leivottu. Uskaltauduttiin koiran kanssa sen verran ulos, että ripeästi köpöteltiin muutama sata metriä naapuriin mummolle viemään lämmintä pullaa(tosin niinkin lyhyellä matkalla jäähtyivät pullat tehokkaasti, koska pakkanen ei juurikaan ole lauhtunut). Sitten äkkiä sisälle, kupponen teetä ja pullaa, namskis! Tästä pullasatsista riittää paljon pakkaseen vierasvaraksi, mutta saattaapi olla, että niitä nautitaan tuoreeltaan myös pitkin päivää.
Tein ihan tavallisiä korvapuusteja, ainoastaan lisäyksenä täytteeseen vaniljakreemiä(kreemijauhe-vesiseos). Ja HUOM! jos olet dieetillä,nämä pullat eivät ole sinua varten! On voita ja sokeria sun muuta ihanuutta.


Makoisaa lauantain jatkoa:)
Leppoisaa lauantaihuomenta:)

Ja tervetuloa Vikki lukijakseni!!!!

Meillä täällä etelässä mittari näyttää aamusta -24,7, joten koiran kanssa ei mitään asiaa ulos...
Sillä aikaa kun odottelemme pakkasen lauhtumista, alan leipomaan vaniljakreemipullaa.

torstai 2. helmikuuta 2012

Kirppislöytöjä

Onneksi sisällä on sentään lämmin puuhastella.
Eilen lupasin, että esittelen vähän eilisiä kirppislöytöjä, joten tässähän niitä.

Korutarvikkeita löytyi ihan kivasti...

Ja sitten nämä hassut tutit. Ne suorastaan kutsuivat minua ihanalla värillään, katsotaan mitä näistä voisi tehdä. Melko kummallisia...Mitä ihmettä, miksi näitä piti ostaa...

Näissä upea kuvio ja väritys.

Kimallusta ja punastelua, oikein hauskoja:)

Ja sitten vielä parilla eurolla sain tämän Finlaysonin kankaan(tässä viikattuna), melko reilun kokoinen, varmaankin pöytäliinaksi tarkoitettu. Ei tosin meidän pöytään sovi, joten eiköhän tästä synny jotain muuta meille tai muualle, katsotaan...

Ostin myös peilin, joka on paraikaa käsittelyn alla. Siinä on ylä-ja alareunassa puukuviointi, ja kokeilen juuri sprayata sitä valkoiseksi. Katsotaan kuinka käy, eiköhän siitä kuva tännekkin ilmesty.


Muistattehan tämän, nyt äkkiä osallistumaan:)

Arvonta!!!!!30.1.-5.2.2012


Blogin avajaisten kunniaksi käynnistän arvonnan, jossa palkintoina kivaa turkoosia:)


Ja näillä mennään:

Jättämällä kommentin tähän postaukseen olet mukana arvonnassa yhdellä arvalla

TAI

liittymällä lukijaksi olet mukana kahdella arvalla

TAI

Linkittämällä tämän arvonnan blogiisi saat kolme arpaa (allaolevia kuvia voi käyttää linkitykseen))


Sunnuntaina 5.2.2012 arvotaan turkoosi korusetti:Nappisormus ja nappikorvikset



Lisäarvonta 5.2.2012, mikäli lukijoita on liittynyt yli 20!
Onnea arvontaan!

keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Heei, tervetuloa KatMan lukijakseni:)
Wau, mikä pakkanen!

Mutta silti niin äärettömän kaunista ulkona auringonpaisteessa.
Vanhan navetan kulmalla riikunapuu seisoo ylväänä ja paistattelee auringossa. Millainenkohan sato tulee ensi kesänä?

Mitä väliä pakkasella, kun saa juosta lumihangessa hurjaa vauhtia?

Kirppikseltä tarttui mukaan tänään tämä ihana pinkki tarjotin, koska kuten jo aiemmin olen maininnut, tarvitsen värejä erityisesti tähän aikaan vuodesta! Muutenkin silmät oli jotenkin hassusti ohjelmoitu löytämään monenlaisia hienoja tarjottimia, mutta järjen ääni pääni sisällä sanoi "osta vain tämä yksi, emme tarvitse kymmentä".  Löytyihän sieltä jotain muutakin kivaa, katsotaan josko niistä huomenissa...